Tänään

Kohta on kaksi kuukautta eletty kahden lapsen kanssa ja aika huimaa ollut. Toisaalta kaikki on ollut ihanaa ja olen elämästäni erittäin onnellinen. Toisaalta taas väsymys on lisääntynyt yö heräämisten ja lyhyiden päivien myötä. Oma jaksaminen on noussut entistä tärkeämmäksi.

Kuinka sitä aina huomaakaan askeleen myöhässä miten olisi voinut tehdä tai kuinka olisi voinut jättää television tuijotuksen silmien painuessa jo väkisin kiinni. Olen kuitenkin ajatellut tehdä ryhti liikkeen ja huolehtia itsestäni entistä paremmin. Unesta kirjoittelin jo aikaisemminkin ja sen vaikutus tai lähinnä sen puute on korostunut "mukavasti" viime kuukausien aikana. Samoin ruokailun merkitys, varsinkin laatu ja määrä. Liikuntaa tietenkään unohtamatta. Kaikki nuo kuntoon hoidettuna olisin luultavasti ainakin himpun energisempi ja luultavasti myös rauhallisempi ja ehkä myös hiukan hoikempi.

Pienten lasten äitinä oppii kokoajna uutta. Itse olen oppinut vähintään yhtä paljon itsestäni kun lapset ovat oppineet ympäröivästä maailmasta. Koen kuitenkin positiivisena kaiken oppisen  vaikka välillä ärsyttää huomata kuinka lyhyt pinnainen tai lapsellinen itse on. Minulla kuitenkin on avaimet ongelman ratkaisuun, täytyisi vain ruveta niitä käyttämään. Ja niin rupeankin. Itseasiassa aloitin jo eilen illalla.

Normaalisti olen kukkunut kännykästä Facebookia selailleen puoleen yöhön. Nyt laitoin puhelimen pois jo 22.30 ja nukahdin. Aikaisemmin olin sitä mieltä että eihän minua kuitenkaan nukuta (vaikka silmäpussit vaan kasvoivat ja tummenivat =)). Kyllä se uni aikas äkkiä sieltä tuli. Toinen mitä tein tänä aamuna oli miehen ehdotus. Koska en ole oikein ikinä parhaimmillani (tai oikestaan olen todella huonoimmillani) juuri herättyäni, eikä asiat ota sujuakseen päätin herätä hyvissä ajoin ja nauttia pienen aamuhetken itsekseni ja juoda rauhassa kahvin ennen kun lapset heräävät. Siitä oli apua!! En ollut kärttyinen karju kun ei tarvinnut taistella pukemisesta tai lähteä ilman aamupalaa. Yllätyin vähän positiivisesta vaikutuksesta, mutta ajattelin kokeilla huomennakin.

Liikunnan suhteen olen ollut todella aliska ja aina vedonnut väsymykseen. Ensimmäinen askeleeni lyhyiden vaunulenkkien lisäksi on "lankku" haaste. 30 päivän ajan teen annetun ohjelman mukaan "lankku" liikettä aina tietyn ajan. Kirjoitan ohjelman tänne seuraavan postauksen yhteydessä. Eilinen 20 sekuntia tuntui tiukalta ja tänään olisi sama edessä. Katsotaan mitä 30 päivää saa aikaiseksi.

Nyt lähden hakemaan poitsua kerhosta ja sitten laittamaan ruokaa!!

Ihanaa talvipäivää!!

Arki

Uuden vauvan ja energisen 3v:n kanssa arki on ollut viimeisen kuukauden melko hektistä ja sen jälkeen väsynyttä. Yritän löytää viimeistään viikonloppuna áikaa kirjoittaa jo kauan pohtimani tekstin.

Odotus palkitaan

Mamma joogan opettaja sanoi että nainen on vastaanottavaisempi raskauden aikana. omasta kehosta tulevat viestit aistii herkemmin ja niihin reagoi eritavalla. Olen mielestäni ymmärtänyt mitä hän tarkoittaa. Hitaasti (jälleen kerran) olen raskaana ollessani alkanut kiinnittää huomiota  omaan käytökseeni ja sen hallitsemiseen. Negatiivisissa asioissa olen usen tai lähes aina ulkpoistanut itseni ja syyttänyt muita tilanteen kärjistymisestä. Milloin ollut miehen vika että tavarat ovat hujan hajan tai pienen kolme vuotiaan vika ettei hän tottele kuin robotti. Jälkikäteen olen kuitenkin huomannut ettei syy välttämättä (yleensä) olekkaan heissä vaan olen itse ärtynyt jostain turhasta asiasta ja kuitenkin halunnut ajaa sen omalla tavallani läpi. Tällä tyylillä olen saanut lisää harmia aikaiseksi enkä kuitenkaan päässyt tavoiteltuun tulokseen.

Olen kokeillut muuttaa omaa toimintaani, koska olen todennut miehen ja pojan olevan itseäni rennompia ja positiivisempia monessa asiassa. Sen sijaan että mietin minun tapani ja miten minä haluan juuri nyt minuutilleen hoitaa tämän asian olen koittanut miettiä vaihtoehtoja. Jos kerhosta tullessa poiketaan 10min keinumaan pihalle ja vasta sitten syödään onko siitä haittaa. Eipä ole ollut. Poika on iloinen keinuessaan ja äitikin saa raitista ilmaa. Sitten mennään tyytyväisinä lounaalle. Onko järkevää alkaa höyryämään pyykin laitosta kun isillä ja pojalla on kivat leikit kesken. EI todella ole. Olen oppinut sen ettei kokoajan tarvitse tehdä jotain "hyödyllistä". Lapsen kanssa oleminen ja leikkiminen on paljon tärkeämpää. Tähän mennessä vaatteet eivät ole kaapista loppuneet enkä usko että niin tapahtuu jatkossakaan vaikka en asiasta stressaisikaan.

Opettelu ja varsinkin omien virheellisten tapojen huomiointi on ollut välillä vaikeaa. En suinkaan väitä että syy on aina minussa, mutta olen opetellut (kohta oppinut) suhtautumaan asioihin muut huomioiden ja lopulta myös miettimään omaa tapaani käyttäytyä.Onko tämä todella hermostumisen arvoista?? Olen kuullut ohjeen monta kertaa. Näin olisi hyvä kysyä aina välillä itseltään itselleen hankalissa tilanteissa. Lopulta tilanne raukeaa lähes itsekseen kun siihen suhtautuu kiukun sijaan neutraalisti tai jopa positiivisesti.  Negativiinen suhtautuminen kasvattaa vain omaa kiukkua ja paisuttaa tilannetta vääriin mittasuhteisiin. Kannatta kokeilla tuota kysymystä jos on herkkä suutahtamaan tai joku muu hieman pidempään jatkuva tilanne päällä kuten raskaus tai kuukautiset =)   Uskon pohtimisesta oleen kerrankin hyötyä. Olen myös oppin suhtautumaan uhmaikäiseeni eritavalla (provosoitumatta). Edelleen oppiminen jatkuu mutta suunta on selkeästi oikea.

Odottaminen palkitaan otsikolla on useampikin merkitys minulle. Näin raskauden lopussa tunnen oppineeni paljon itsestäni viime kuukausien aikana ja asioiden miettiminen, käsittely ja rentoutu,misen opettelu ovat oleet iso osa odotusta. olen nyt jo saanut niistä palkinnon -> huomaan oman kehitykseni. Odottaminen palkitaan muutenkin lähipäivinä/viikkoina kun laskettuun aikaan on tänään enää 6pv aikaa. Torstain lääkärin jälkeen tiedän odotellaanko vielä pitkään vai autetaanko vaavia käynnistämällä synnytys. Siitä sitten lisää ensikerralla.

Mikä kaikki vaikuttaa

Kaikilla meillä on oma uskomuksemme minkä mukaan elämme. Läheskään kaikilla se ei ole uskonto, mutta joku vastaavanlainen suunnannäyttäjä tai ohjeiden antaja. Nykyään luonnollisuus ja luonnon mukaisuus tuntuvat olevan vahvoilla ainakin mediassa. Uskomuksissa ja elämänohjeissa ei olekkaan enää kyse pelkästään jumalolennoista vaan arkipäiväisistä asioista jotka vaikuttavat käytökseemme.
Toiset löytävät ohjeet luonnosta, toiset enkeleiltä ja jotkut joogasta ja meditoinnista. Olen itse miettinyt (en kovinkaan aktiivisesti) monia eri vaihtoehtoja omalle tielleni. Mitkä ovat niitä asioita josta saan voimaa ja energiaa? Milloin  ja mitkä  asiat/tapahtumat jarruttavat ja uuvuttavat? En ole vielä löytänyt vastausta.

Haluaisin uskoa että oma tieni löytyisi joogasta ja meditaatiosta. Vaikka olenkin aloittanut niihin tutustumisen jo yli 10 vuotta sitten en ole täysin vieläkään sisäistänyt niiden sanomaa. Olen toki edennyt tielläni.  Tästä on hyvänä esimerkkinä mm. se että olen viimeisten vuosien aikana pikkuhiljaa (hyvin pikkuhiljaa) oppinut kuuntelemaan itseäni. Tunnen tällä hetkellä olevani  reunalla. Olen senttien tai millien päässä rauhasta ja rentoudesta jonka tiedän olevan sisälläni. Hektinen  ja stressaava elä'mä haluavat kuitenkin vielä pitää minusta kiinni, enkä uskalla päästää irti. Ennen parisuhdetta ja perhettä olin kovin pinnallinen ja impulsiivinen. Nyt halaisin jo luopua noista ja syventyä nauttimaan ihanasta nykyisestä elämästäni; onnellisuudesta!!!!

Tunnen reunan lähestyvän enkä oikein tiedä miksi en anna itselleni lupaa ylittää tätä rahjaa  vaikka tiedostan toisen puolen rauhan ja autuuden. Nykyistä puolta voisi miettiä kliireisenä suurkaupunkina perjantai iltana, jossa on pimeän tulle sytytetty miljoonat mainosvalot ja yhtä monet ihmiset ja autot risteilevät katuja. Katseni kiertää ja päässäni vilisee tunnen olevani eksynyt ja liian kiireinen pysähtyäkseni.
Toisella puolella onpieni, kahdeksan kulmainen, vaalea huvimaja jossa paljon tyynyjä ja pehmeä sohva. Kynttilöistä lähtee mielyttä tuoksu ja ikkunoiden läpi heijastuu aamun ensimmäiset auringonsäteet. Ympäröivä metsä on rauhallinen ja raikas aamukasteesta. Olen rennoissa vaaleissa vaatteissa ja kädessäni on lasi raikasta, kylmää vettä. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta.

Tämä siis ajatusmaailmani. Jos kuitenkin nyt mietin ulkoisia tekijöitä joihin en voi itse vaikuttaa, mutta joiden olen huomannut vaikuttavan minuun.
Kuun vaikutus on aina ollut melko selkeä. Sitä on varmaan myös vahvistanut äitini usko kuun energiaan ja sen vaikutukseen. Olen kuitenkin moneen kertaan saanut huomata kuun vaikutuksen arjessani. Lähinnä täysikuun vaikutuksen nukkumiseeni tai nukkumattomuuteeni. Monesti täysikuun aikaan näen painajaisi tai nukun todella huonsoti ja saatan heräillä moneen kertaan yöllä. Kuun vaikutus ei siis tähän mennessä ole ollut kovin positiivinen. Energiaa siitä on toki myös tullut. Edellinen päivä mennyt touhutessa ja seuraava yö huonosti nukuttuna = huono lopputulos -> iso väsy.

Tulevana yönä on taas täysikuun aika. Opin tänään uuden asian johon täysikuu uskomusten mukaan vaikuttaa. Täysikuu öinä synnytysosastoilla on täyttä ja jopa kätilöt ovat sitämieltä että täysikuu vaikuttaa synnytystenkäynnistymisiin positiivisella tavalla. Syytä ei tosin missään kerrottu =) Kaikki tämä perustuu vanhoihin uskomuksiin ympäri maailmaa. Vielä viikko sitten meidän massu vauva oli perätilassa ja raskausmyrkytys antoi ensioireita. Flunssa iski päälle ja vei voimat. Tänään päivä ennen täysikuuta: flussa on voitettu (ja samalla raskausmyrkytys epäilyt). Elen tehdyssä ultrassa vauva on kääntynyt pää alaspäin ja laskeutunut alemmas. Tännä olen ollut reippaan ylhäällä jo aamusta ja tehnyt pikkumiehen kanssa ulkoilu/kävelyreissun (3h). Onko nämä ennakoivia merkkejä täyden kuun vaikutuksesta ja mahtaakohan synnytys käynnistyä ensiyönä.. Hhmm. Ei voi muuta kuin odottaa =)

Nyt on nyt

Näin äitiyslomalla on hyvää aikaa ajtella. Joskus ehkä liikaakin minun kaltaiselle ikuiselle pohdiskelijalle. Olen kuitenkin ilokseni huomannut oppineeni asioita  ja oppineeni varsinkin käsittelemään asioita. Edelleenkään mitään suurta valaistumista ei ole tapahtunut, mutta suhtautumiseni nykyhetkeen on muuttunut. 

Olen turhautunut, pelännyt ja suhtautunut tietyllä tavalla moniin asioihin mm. autolla ajamiseen, pelännyt yksin jäämistä, korkeita paikkoja ja pimeää tai hermostunut ihanturhasta tietyissä tilanteissa. Välillä tuntemukset tulee vahvempina esille ja huomaan lähinnä miettiväni miten olen aikaisemmin toiminut. Koska silloin joskus minua ahdisti ja pelotti (ei väliä onko siitä viikko vai 5 vuotta) niin täytyyhän ahdistaa nytkin. Ero aikaisempaan tosin on että nyt pyrin ajattelemaan "nyt on nyt voin suhtautua eri tavalla". Aina se ei tietenkään onnistu. Suurimmasta osasta tilanteita huomaan kuitenkin aina yhtläisyyksiä menneeseen ja varmaan johonkin opittuun toimintamalliin. Esimerkiksi väsyneenä hermostun helposti ja taas pirteänä en hermostu.  Väsyneenäkin koitan nykyään miettiä mitä voisin tehdä toisin, jotta en kimpaantuisi niin kovasti (koska suurinosa harmituksestanihan johtuu omasta reaktiostani, joka on välillä tottumuksesta nopeampi kuin itse tilanne). Väsyneenä vaivaavta asiat ovat miljoonakertaa suurempia. Kaksivuotiaan uhman sietäminen viimeisillä väsyneillä raskausviikoilla on osoittatunut kinkkiseksi. Olen kuitenkin viime päivinä koittanut löytää sopivaa tapaa suhtautua uhmapuuskiin. Ja olen huomannut (yllättävä kyllä=) ) kun itse suhtautuu rauhallisemmin myös pikku miehen puuska jää lyhyemmäksi. Tällöin harvoin annan itseni levätä vaan pistän tehoja lisää moottoriin ja alan siivota, suunnitella kauppalappua tai kovalla tohinalla ja kiukull apakata väkinäistä kaupunki reissua varten. Olen alkanut ymmärtämään siinähän se hetki on jo menetetty.

Hormonien ihanasta (kamalasta) lisäboostista olen saanut murehtia ja harmistella onnellisuuden ja euforian lisäksi. Hyvä asia tässä on se että olen päässyt harjoittelemaan "nyt on nyt" asennettani. Vaikka päivisin ei olekaan muuta kuin aikaa illat saattaa mennä stressatessa ja sängyssä olo tuntuu loputtomalta ennen unta. Päässä pyörii hormonien lisäksi kaikki mitä muka pitäisi vielä ennen vauvan tuloa tehdä. Jopa kaupassa käynti saattaa aiheuttaa inhotusta. Näinä hetkinä varsinkin sängyssäollessani olen todenut itselleni:"Käsittelen sen asian sitten kun se oikeasti on edessä" tai"nyt voin rauhassa nukahtaa ihanan miheni viereen ja kun poikakin nukkuu jo rauhassa. Mietin asiaa huomenna virkeämpänä". Tällöin en luultavasti enää edes muista harmistella seuraavana päivänä asiaa ja voin keskittyä taassilloiseen hetkeen. Jos olisin pohtinut mitä tahansa stressi juttua yömyöhään. miettisin sitä vielä aamulla, koska olisin niin harmissani lyhyistä yöunista.

Harjoittelu hetkessä elämiseen on siis vielä vaiheessa, mutta huomaan edistyneeni ilman suorittamista. olen myös saanut nukahdettua muutaman kerran helpommin tämän avula. Sekä säästynyt seuraavan päivän murehtimisilta. Olen iloinen!!! =) 

Supsittelen kaikille kokeiltavaksi edes muutamaan kertaan hankalassa tai epämukavassa tilanteessa ajattelemaan "nyt on nyt", jos se vaikka helpottaisi.   

Parhaat hetket ovat yleensä juuri nyt, mutta ne menee sivusuun jos vain murehtii menneitä tai stressaa tulevaa.

Tunne enemmän

Joku minua viisaampi sanoi ajattele vähemmän ja tunne enemmän. Tämä on mielestäni erittäin viisas lause jos sitä alkaa aktiivisesti toteuttamaan. Ajatuksen tasolla yllättäen se ei varmaan toimi, koska silloin löytää kaikesta jotain mätää. Valitsin esimerkiksi oman puolison, kumppanin tai mun tärkeän henkilön vaikka oman äidin. Mikä on tunne joka kuvaa suhdetta häneen; rakkaus. Rakastan paljon, enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Ajatukset niitäkin on paljon ja varsinkin väsyneenä ne saattavat tulla esiin ärtymyksenä. Miksi kaikki vaatteet on pyykkikorissa tai miksi teepussi on taas jätetty tiskipöydälle. Pohjimmaisena on kuitenkin rakkaus ja sen takia voin itse laittaa teepussin roskiin tai pesukoneen päälle, koska toihan hänkin eilen minulle karkkia kaupasta vaikka koittaa itse olla syömättä sitä. Rakkaus ei aina tietenkään vie kaikkialle tai tuo maitoa kaupasta, mutta se auttaa. On paljon hyödyllisempää tuntea suuri rakkaus kun pohtia mitättömiä tekemättömiä tai omasta mielestään huonosti tehtyjä juttuja. Olen kai joskus itsekin ärsyttävä ja huolimaton?? Heitän vaatteet laiskuuttani lattialle vaikka tiedän ettei hän pidä siitä tai muuta yhtä hölmöä. Kaikissa meissä on omat vikamme, mutta ei kai kukaan halua että niistä koko ajan muistutetaan. En minä ainakaan.

Silloin kun mietin tunteitani asioita, henkilöitä tai vaikka tekemättömiä töitä kohtaan saatan löytää uuden ja miellyttävämmän näkökulman asiaan. Eikä kaikkea tarvitse pohtia tuntitolkulla varsinkaan jos huomaa ettei sillä hetkellä asian jankkaaminen tuo mitään hyvää. 

Ajatuksia tuee ja menee. Kun niitä vaan jauhaa ja jauhaa ne alkaa tuntua todellisilta. Oma mieli muokkaa niistä lähes jokaiseen tilanteeseen sopivia ja tuo aina saman ajattelumallin mieleemme. Toteuttaa itse opittua kaavaa kun samalainen tilanne lähestyy. Kun huomaa näin tapahtuneen ja tunnistaa oman toimintamallinsa voi sitä pikkuhiljaa muuttaa. Kaikki ei käy hetkessä, mutta pysähtymisestä on apua. Monesti olen itse huomannut kuinka tyhjiin joskus ahdistaviin ajatuksiin ei oikeastaan liity minkäänlaisia tunteita.Olen vaan pyörittänyt niitä turhan kauan päässä ja jo se on lakanut ahdistaa. Voin yhtä hyvin katsella niitä kauempaa ja todella antaa ajatuksen kulkea omia teitään. Ei siitä ole haittaa, ei siitä tarvitse ahdistua tai tuntea syyllisyyttä. Sellainen jokaisen mieli on. Taitavimmat meistä tekevät sen luonnostaan ja jotkut kuten minä olen joutunut sitä opettelemaan. Yllättävä ajattelematta samalla kuitenkaan liikaa (silloin on taas jo antanut ajatukselle voiman)!

Ajattele vähemmän  -  Tunne enemmän

Uni

Olen jotutnut jälleen toteamaan kuinka väsyneenä arki on takkuisempaa. Raskausviikolla 35 ollaan nyt ja väsymys alkaa todella painaa. Helppoahan olisi jos voisi vaan laittaa silmät kiinni ja nukkua, mutta se ei ole niin helppoa. Olen aina ollut aamu uninen joka ei helpota tilannetta ollenkaan.
Unien näkeminen voisi olla kokonaan oma tekstinsä, mutta koitan keskittyä nyt vaan uneen. En tiedä miten muilla, mutta minulla unien näkeminen ei myöskään lisää vireyttäni, koska muistan aamulla näkemäni unen ja tulee tunne etten ole levännyt kunnolla.

Mietin uni aihetta siksi koska olen huomannut viimeaikoina vahvasti sen merkityksen arjessa. Kaikki vaikutukset eivät toki ole negatiivisia mutta ne ehkä huomaa helpommin. Väsyneenä ei yllättäen jaksa pyörittää arkea tai olla sosiaalinen. Ruokakaan ei maistu kunnolla (ainakaan terveellinen ruoka). Stressitaso nousee ja pienetkin asiat tuntuvat suurilta ja muutaman homman hoitaminen valtavalta työltä. Itselleni tulee usein myös kiireen tuntu ja mietin jo valmiiksi miten kahden viikon päästä keskiviikkona olen varmaan todella väsynyt ja kiukkuinen kun on aamula herättävä aikaisin ja kaikki tavarat hukassa eikän poikakaan ole halukas pukemaan ja kahvikin on varmasti loppu. Näistä tuskin muut tulee tapahtumaan paitsi aamuinen herätys. =) Onkohan muillakin tällaista??

Levänneenä ja hyvin nukkuneena arki on onnellista ja energisempaa. Ajatus kulkee kirkkaammin ja hetkessä pysyminen on helpompaa.

No lepo ja nukkuminen toimii parhaana lääkkeenä väsymykseen. Se ei kuitenkaan ole aina niin helppoa. Olen viime aikoina oppinut ymmärtämään (vihdoin) kuka on ainoa joka asiaan pystyy oikeasti vaikuttamaan. Tadaa sehän olen minä!!! Ei kukaan pakota minua selaamaan nettiä, pläräämään kännykkää tai tuijottamaan televisiota iltamyöhään ihan vain siksi että se olisi omaa aikaani. Voisin yhtälailla käyttää sen rauhoittavaan ja rentouttavaan tekemiseen esim. lukemiseen tai vaikka meditaatioon. Näillä oman ajan tekemisillä lepäisin samalla ja saisin unenpäästäkin helpommin kiinni. Toinen on ruoan vaikutus uneen. Olen niin monta kertaa huomannut suuren hiilarilastin vievän unta kauemmas. Mielummin siis proteiini pitoisempaa iltapalaa kun herkkujen napostelua sohvalla. Hyvän iltapalan jälkeen voin helpommin sulkea silmät ja nukahtaa.

Raskaus tuo omat rajotteenssa tällähetkellä. Mikään asento ei oikein enää tunnu hyvältä ja kääntymiseen tarvitaan nostokurkea =) Nyt kuitenkin lepäilen pojan kerhon ajan jotta jaksan kävellä hakemaan pienen ihanan takaisin kotiin. Nyt on siis mama time..

Oma mieli

Luin yhtenä päivänä kahta naistenlehteä. Molemmissa oli onnellisen ja iloisen näköinen nainen kanssa ja otsikoita jotka houkuttivat lukemaan. Mainoksia ja pieniä fakta juttuja lukuunottamatta kaikissa haastattelyissa tai tositarinoissa oli jotai draamaa tai negatiivsta. Jollain oli syömisen ja painon kanssa ongelmia ja toisella taustalla ahdistusta ja uniongelmia.  Selattuani lehdet läpi jäin miettimään niiden sisältöä. Meikkivinkkejä, trendiruokaa ja tarinoita pahasta olosta. Onneksi monissa tarinoissa kerrotaan myös kuinka vaikeuksien yli on päästy. Tuntuu kuitenkin hullulta ettei pelkkä positiivisuus myy. Haluamme nähdä raastavia rakkaustarinoita ja väkivaltaa televisiossa ja lukea surullisia tari oita ihmiskohtaloista. Tuskin kukaan kuitenkaan sitä omalle kohdalle toivoo. Iltapäivälehtien otsikot on hyvä esimerkki tästä. Joka päivälle haetaan mahdollisimman myyvä otsikko vaikka juttu ei olisikaan kovin kummoinen.
Olen huomannut itse tekeväni ihan  samaa todella pitkään. Mitä kamalampi otsikko sitä todennäköisemmin luen jutun. Tai näin ainakin tein ennen. Nykyään toivoisin enemmän positiivia juttuja ja kirjoituksia vaikka siitä miten joku on onnellinen ja elää haluamaansa elämää (olematta lottovoittaja tai julkkis).
Olen huomannut kaupoissa erilaisia positiivari lehtiä. En kuitenkaan haluaisi asioiden olevan niin äärimmilleen vietyä. Kai tästäkin maasta (niinkuin maailmastakin) löytyy onnellisia ja positiivisia ihmisiä ilman äärimmäisyyksiä????

Valitsin otsikon tälle kirjoitukselle muutamista vaihtoehdoistani. Oma mieli kuvaa mielestäni parhaiten sitä mitä tässä mietiskelin. Kaikilla meillä on oma mieli ja pohjimmiltaan uskon sieltä kumpuavan hyviä ajatuksia ja positiivista energiaa.  Ulkopuolinen maailma (tosielämä ja media) pääsee kuitenkin livahtamaan mielen syövereihin päivittäin ja ihmisestä riippuen erilaisina annoksina. Negatiivisuus, pelot ja mo et muut inhottavuudet tulevat miestäni ulkoapäin. Mitä enemmän unohtaa oman mielen voiman ja miettii ulkoa tulevia asioita sitä suuremman vallan niille antaa. Luottaminen omaan itseensä ja rauhoittuminen positiivisiin asioihin auttaa vahvistamaan hyvää oloa. Itsekin vasta harjoittelen tätä, mutta olen huomannut sen toimivan.

Kokeiluja

Tuntuu hullulta että rentoutuminen pysähtyminen voisi olla vaikeaa. Olen kuitenkin useammin kuin kerran todennut sen olevan todella vaikeaa.  Jooga ja meditaatio ovat kuitenkin hyviä esimerkkejä siitä. Kaikki näyttää helpolta, mutta vaatii hurjasti keskittymistä, rentoutta ja varsinkin pysähtymistä.

Kokeilin yli 10 vuotta sitten joogaa enkä pystynyt siihen ollenkaan. hermostuin aina kun piti pysyä liian kauan tietyssä asennossa ja vain hengittää. Silloin en oikein tiennyt mikä haluan olla isona tai mitä haluaisin seuraavaksi tehdä. Olen kokeillut useampaan kertaan jooga ennen kuin muutama vuosi sitten löysin sen mielekkyyden. Mielikuva siitä että saisin jonkun tietyn tunteen harjoituksista ja olisi autuaan ihana olo sen jälkeen oli kummitellut mielessäni näiden vuosien ajan. Sen takia olin ehkä aina halunnut kokeilla uudestaan ja uudestaan. Tuloksia alkoi tulla harjoitus kerrallaan. On vieläkin monia harjoituskertoja jolloin mieli vaeltaa omia reittejään mutta nykyään saan sen helpommin ohjattua takaisin olennaiseen ja olo harjoitusten jälkeen on rento ja hyvä. Olen kuitenkin vasta alussa joogan suhteen.

Myös meditaation kanssa kävi samalla tavalla. Luulin ettei minun tavitse kuin istua hiljaa ja olla miettimättä mitään, mutta ahdistuin vain kun koitin oikein kovasti olla tyhjäpää. Vasta kuukausien jälkeen tapahtui jotain joka sai minut "onnistumaan" harjoituksissa. Olen ihmetellyt miksi olen jaksanut yrittää niin monesti uudestaan vaikka tulosta ei ole tullutkaan. Vai onkohan kyse siitä että aina jotain pientä on tapahtunnut ja se on saanut minut jatkamaan. Tässäkin kaipaan ja haluan kuitenkin vielä paljon lisää harjoitusta. Haluaisin harjoittelusta (niin joogan kuin meditaationkin) päivittäisen rutiinin ja yllättäen siihen ei voi kukaan muu vaikuttaa kuin minä itse.

Sain lahjaksi synnytys meditaatio cd:n noin pari kuukautta sitten. Se pyöri eri pöydillä pitkään ja pyysin miestäni laittamaan sen koneellekin, mutta en saanut aikaiseksi kokeiltua. Eilen vihdoin rohkaisin mieleni ja laitoin kuulokkeet korville kun poika oli kerhossa. Olen nyt viikolla 32 raskaana ja rentoutuminen on välillä ison mahan kanssa hankalaa. Ilmeisen toimiva oli kuitenkin noin tunnin mittainen syvärentoutus/meditaatio harjoitus, koska havahduin vasta lopussa virkeänä ja todella rentoutuneena. Saatoin jopa nukahtaa, mutta hyvä olo tuli. Harjoittelu jatkuu.

Kannattaa siis kokeilla juttuja uudestaan vaikka ne ei ihan heti tuntuisikaan omilta. Mulla meni tosin sen tajuamiseen melko kauan, mutta onneks oon nyt edes ymmärtänyt sen.

Pikkuhiljaa

Olen pitkään yrittänyt ulkoisesti muuttaa itseäni mm. pudottamalla painoa vaihtelevalla menestyksellä ja värjäämällä hiuksiani. Olen myös nauttinut suuresti vaatteiden  ja asusteiden ostamisesta (nautin toki vieläkin miutta touhuun on tullut joku tolkku =)). Olen kaivannut muutosta heti ja koittanut keksiä aina uusia tapoja muuttua. En edes muista kuinka monta kertaa olen osallistunut jonkun lehden järjestämään muuttumis kilpailuun (koskaan voittamatta).  Nyt alan kuitenkin ymmärtää että suurinta muutosta olen kaivannut omaan asenteeseeni, ajattelutapaani ja sisäisen oikean minän vahvistamiseksi.

Sisäinen muutos on tullut pikkuhiljaa. Aikaisemmin en pitänyt koko sanasta, mutta olen todennut vihdoin sen pitävän paikkansa. Pikkuhiljaa (4 vuoden aikana) olen oppimassa rennommaksi ja positiivisemmaksi. Varmasti negatiiviseen asenteeseen ja ajatetlutapojen kehittämisenkin meni kauan joten ei kai niistä niin vai voi irti päästää.=) Vaikka en olekkaan koskaan inhonnut itseäni en kai koskaan ole kovin paljon itsestäni pitänyt huoltakaan tai miettinyt mitä minulle kuuluu tai mitä  sisälläni oleva minä haluaa tai tarvitsee. Olen huomannut että kun hyväksyy itsensä sellaisena kun on niin sisäisesti kuin ulkoisesti on helpompi hyväksyä myös ympäröivä maailma.  En ole vielä ihan valmis tässäkään asiassa mutta aika pitkälle olen jo päässyt.

Olen lukenut jonkun verran mieltä, ajatusmaailmaa, rentoutumista ja joogaa käsitteleviä kirjoja ja suurimamssa osassa on jossain vaiheessa mainittu kuinka sisällä oleva minä on se tärkein ja todellinen. Monesti siihen menettää yhteyden erilaisten sattumien kautta. Stressi on varmaan yksi suurimmista peikoista joka nykyään katkaisee ihmisten yhteyden sisällä olevaan minään. Itselläni varmaan niinkin kaukakaa kun ala-asteelta on jäänyt peikkoja kiusaamisesta ja sen jälkeen hyväksynnän etsimisestä.  Kun vihdoin löysin henkilön johon luottaa ja joka on tukenani kaikissa tilanteissa uskalsin alkaa miettimään missä itse olen. Ja jälleen se sama pikkuhiljaa muutos on tapahtunut. Aikaisemmin mietin kuinka onnistuntut asuvalintani on baariltana tai haaveilin öiian korkeista korkokengistä. Nyt haaveilen triathlonin lyhimmästä matkasta ja siitä että opin rentoutumaan. Haluaisin kirjoittaa tästä aiheesta niin paljon ja mietinkin kuinka sekavalta teksti kuulostaa. Pitänee koittaa tässäkin keskittyä yhteen/muutamaan asiaan kerrallaan ja kirjoittaa useasti.

No tässä pieni ja sekava pläjäys siitä mihin olen pikkuhiljaa mennyt ehkä jo ensi kerralla saan jäsenneltyä tekstin paremmin. =)

Alku

Olen halunnut jo pitkään jakaa mietteitäni onnellisuudesta ja positiivisuudesta. Kohta viisi vuotta olen elänyt elämäni onnellisinta aika ja kasvanut ihmisenä kohti tavoitettani: hyvää ja onnellista elämää.

Jokainen päivä ei suinkaan ole ruusuista, eikä jaksaminen ja positiivinen ajattelu tule itsestään. Senkin takia haluan kirjoittaa blogia asioista joita olen viime vuosien aikana oppinut ja opin kokoajan lisää. En ole kokenut sen suurempaa valaistumista, mutta olen pikkuhiljaa oppinut ajattelemaan elämästä ja ihmisistä uudella tavalla. Välillä on tuntunut kun rämpisi suossa mutta eteempäin on menty hidastakin vauhtia. Olen huomannut että kun keskittyy niihin oman elämänsä positiivisiin ja iloa tuottaviin asioihin jää paljon vähemmän aikaa murehtia inhottavia ja pahaa mieltä tuottavia asioita (joista suurin osa on kuintenkin vain oman mielen tuotosta). Iloiset asiat tuottavat energiaa ja inhottavat asiat syövät sitä, sen olet varmaan itsekin huomannut. Ainakin itseltään se sattuu välillä unohtumaan.

Noin viisi vuotta sitten tapasin mieheni. Tuntui ensikertaa siltä että jo piti minusta kokonaisuutena. Välillä mietin onko tämä edes totta, mutta totta se on siitä asti ollut. Toki kaikkia välillä kiukuttaa. =)

Onnen todellisuuden huomasin kun perheeni, ystäväni ja kaikki joille puhuin sanoivat että olen muuttunut rauhallisemmaksi ja olen onnellisen näköinen. Aloin miettimään ensimmäisiä kertoja että todella tunnen oloni onnelliseksi. Olin raottanut kuortani ja päästänyt auringon säteet sisään. Olin saanut valtavasti uusia kokemuksia ja olin valmis miettimään omaakin suhtautumistani asioihin. Välillä pieni epäusko hiipi mieleeni ja mietin miksi hän oli valinnut juuri minut. Kysyinkin usein miksi?? Koska kanssani on hyvä olla. Mietin myös miksi olin valinnut hänet? Tulin aina samaan lopputulokseen: hänen kanssaan olin onnellinen. Olo oli turvallinen ja saatoin olla se oma itseni joka olin ollut ennen muurin rakentamista.

Tämä alustuksena blogilleni. Kirjoittelen siitä kuinka olen viimeisten vuosien aikana koittanut eri keinoin vahvistaa sisälläni olevaa onnellista minää ja luopua aikaisemmasta pessimistestä ja väsyneestä elämäntavasta. Olen myös päästänyt menneisyyden sinne minne se kuuluu ja opetellut elämään nykyhetessä. Tulevaisuuttta murehdin edelleen, mutta sitäkin olen oppinut pikkuhiljaa vähentämään.

PIkkuhiljaa..