Mamma joogan opettaja sanoi että nainen on vastaanottavaisempi raskauden aikana. omasta kehosta tulevat viestit aistii herkemmin ja niihin reagoi eritavalla. Olen mielestäni ymmärtänyt mitä hän tarkoittaa. Hitaasti (jälleen kerran) olen raskaana ollessani alkanut kiinnittää huomiota omaan käytökseeni ja sen hallitsemiseen. Negatiivisissa asioissa olen usen tai lähes aina ulkpoistanut itseni ja syyttänyt muita tilanteen kärjistymisestä. Milloin ollut miehen vika että tavarat ovat hujan hajan tai pienen kolme vuotiaan vika ettei hän tottele kuin robotti. Jälkikäteen olen kuitenkin huomannut ettei syy välttämättä (yleensä) olekkaan heissä vaan olen itse ärtynyt jostain turhasta asiasta ja kuitenkin halunnut ajaa sen omalla tavallani läpi. Tällä tyylillä olen saanut lisää harmia aikaiseksi enkä kuitenkaan päässyt tavoiteltuun tulokseen.
Olen kokeillut muuttaa omaa toimintaani, koska olen todennut miehen ja pojan olevan itseäni rennompia ja positiivisempia monessa asiassa. Sen sijaan että mietin minun tapani ja miten minä haluan juuri nyt minuutilleen hoitaa tämän asian olen koittanut miettiä vaihtoehtoja. Jos kerhosta tullessa poiketaan 10min keinumaan pihalle ja vasta sitten syödään onko siitä haittaa. Eipä ole ollut. Poika on iloinen keinuessaan ja äitikin saa raitista ilmaa. Sitten mennään tyytyväisinä lounaalle. Onko järkevää alkaa höyryämään pyykin laitosta kun isillä ja pojalla on kivat leikit kesken. EI todella ole. Olen oppinut sen ettei kokoajan tarvitse tehdä jotain "hyödyllistä". Lapsen kanssa oleminen ja leikkiminen on paljon tärkeämpää. Tähän mennessä vaatteet eivät ole kaapista loppuneet enkä usko että niin tapahtuu jatkossakaan vaikka en asiasta stressaisikaan.
Opettelu ja varsinkin omien virheellisten tapojen huomiointi on ollut välillä vaikeaa. En suinkaan väitä että syy on aina minussa, mutta olen opetellut (kohta oppinut) suhtautumaan asioihin muut huomioiden ja lopulta myös miettimään omaa tapaani käyttäytyä.Onko tämä todella hermostumisen arvoista?? Olen kuullut ohjeen monta kertaa. Näin olisi hyvä kysyä aina välillä itseltään itselleen hankalissa tilanteissa. Lopulta tilanne raukeaa lähes itsekseen kun siihen suhtautuu kiukun sijaan neutraalisti tai jopa positiivisesti. Negativiinen suhtautuminen kasvattaa vain omaa kiukkua ja paisuttaa tilannetta vääriin mittasuhteisiin. Kannatta kokeilla tuota kysymystä jos on herkkä suutahtamaan tai joku muu hieman pidempään jatkuva tilanne päällä kuten raskaus tai kuukautiset =) Uskon pohtimisesta oleen kerrankin hyötyä. Olen myös oppin suhtautumaan uhmaikäiseeni eritavalla (provosoitumatta). Edelleen oppiminen jatkuu mutta suunta on selkeästi oikea.
Odottaminen palkitaan otsikolla on useampikin merkitys minulle. Näin raskauden lopussa tunnen oppineeni paljon itsestäni viime kuukausien aikana ja asioiden miettiminen, käsittely ja rentoutu,misen opettelu ovat oleet iso osa odotusta. olen nyt jo saanut niistä palkinnon -> huomaan oman kehitykseni. Odottaminen palkitaan muutenkin lähipäivinä/viikkoina kun laskettuun aikaan on tänään enää 6pv aikaa. Torstain lääkärin jälkeen tiedän odotellaanko vielä pitkään vai autetaanko vaavia käynnistämällä synnytys. Siitä sitten lisää ensikerralla.
