Olen turhautunut, pelännyt ja suhtautunut tietyllä tavalla moniin asioihin mm. autolla ajamiseen, pelännyt yksin jäämistä, korkeita paikkoja ja pimeää tai hermostunut ihanturhasta tietyissä tilanteissa. Välillä tuntemukset tulee vahvempina esille ja huomaan lähinnä miettiväni miten olen aikaisemmin toiminut. Koska silloin joskus minua ahdisti ja pelotti (ei väliä onko siitä viikko vai 5 vuotta) niin täytyyhän ahdistaa nytkin. Ero aikaisempaan tosin on että nyt pyrin ajattelemaan "nyt on nyt voin suhtautua eri tavalla". Aina se ei tietenkään onnistu. Suurimmasta osasta tilanteita huomaan kuitenkin aina yhtläisyyksiä menneeseen ja varmaan johonkin opittuun toimintamalliin. Esimerkiksi väsyneenä hermostun helposti ja taas pirteänä en hermostu. Väsyneenäkin koitan nykyään miettiä mitä voisin tehdä toisin, jotta en kimpaantuisi niin kovasti (koska suurinosa harmituksestanihan johtuu omasta reaktiostani, joka on välillä tottumuksesta nopeampi kuin itse tilanne). Väsyneenä vaivaavta asiat ovat miljoonakertaa suurempia. Kaksivuotiaan uhman sietäminen viimeisillä väsyneillä raskausviikoilla on osoittatunut kinkkiseksi. Olen kuitenkin viime päivinä koittanut löytää sopivaa tapaa suhtautua uhmapuuskiin. Ja olen huomannut (yllättävä kyllä=) ) kun itse suhtautuu rauhallisemmin myös pikku miehen puuska jää lyhyemmäksi. Tällöin harvoin annan itseni levätä vaan pistän tehoja lisää moottoriin ja alan siivota, suunnitella kauppalappua tai kovalla tohinalla ja kiukull apakata väkinäistä kaupunki reissua varten. Olen alkanut ymmärtämään siinähän se hetki on jo menetetty.
Hormonien ihanasta (kamalasta) lisäboostista olen saanut murehtia ja harmistella onnellisuuden ja euforian lisäksi. Hyvä asia tässä on se että olen päässyt harjoittelemaan "nyt on nyt" asennettani. Vaikka päivisin ei olekaan muuta kuin aikaa illat saattaa mennä stressatessa ja sängyssä olo tuntuu loputtomalta ennen unta. Päässä pyörii hormonien lisäksi kaikki mitä muka pitäisi vielä ennen vauvan tuloa tehdä. Jopa kaupassa käynti saattaa aiheuttaa inhotusta. Näinä hetkinä varsinkin sängyssäollessani olen todenut itselleni:"Käsittelen sen asian sitten kun se oikeasti on edessä" tai"nyt voin rauhassa nukahtaa ihanan miheni viereen ja kun poikakin nukkuu jo rauhassa. Mietin asiaa huomenna virkeämpänä". Tällöin en luultavasti enää edes muista harmistella seuraavana päivänä asiaa ja voin keskittyä taassilloiseen hetkeen. Jos olisin pohtinut mitä tahansa stressi juttua yömyöhään. miettisin sitä vielä aamulla, koska olisin niin harmissani lyhyistä yöunista.
Harjoittelu hetkessä elämiseen on siis vielä vaiheessa, mutta huomaan edistyneeni ilman suorittamista. olen myös saanut nukahdettua muutaman kerran helpommin tämän avula. Sekä säästynyt seuraavan päivän murehtimisilta. Olen iloinen!!! =)
Supsittelen kaikille kokeiltavaksi edes muutamaan kertaan hankalassa tai epämukavassa tilanteessa ajattelemaan "nyt on nyt", jos se vaikka helpottaisi.
Parhaat hetket ovat yleensä juuri nyt, mutta ne menee sivusuun jos vain murehtii menneitä tai stressaa tulevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti